tiistai 2. helmikuuta 2016

Joitain muistoja vuodelta 2015

Tilaustyö: Kettukarkki-hame, kuva asiakkaan oma




Tilaustyö: Nahkatakki





Turun Keskiaikaiset markkinat: Aatelismiehen doublet

Turun Keskiaikaiset markkinat: Aatelismiehen aluspaita
Puvusto sai vuoden 2015 markkinoiden Hengennostattaja-palkinnon. Palkinnon saajasta äänestävät työntekijät, vapaaehtoiset, sekä runsas näyttelijöiden joukko.



perjantai 8. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet tuulet

Tänään 8.1. tulee kuluneeksi 9 vuotta siitä, kun Black Clothing Hiiden on perustettu. Vuosiin mahtuu monenmoisia tapahtumia, iloja ja suruja.

Viime vuoden loppupuolella Hiidenin myymälätila sekä ompelimo kokivat muutoksia, joiden vuoksi olimme pitkään suljettuna. Joulukuun lopussa muutostyöt tulivat viimein valmiiksi, vain valaistuksen uusiminen on vielä edessä nyt tammikuun puolella. Lisäksi puvustustyö Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille piti kiireisenä.

Muutoksessa luovuimme suurimmasta osasta ulkopuolisten tekijöiden tuotteita ja jatkossa annamme lisää tilaa ompelimon omille tuotoksille. Suurempi ja toimivampi ompelimo taasen nopeuttaa tilaustöiden valmistusta.

Nyt tammikuussa olemme avoinna 12.1. alkaen normaalisti aina tiistaista torstaihin. Perjantai ja lauantai menevät koulutuksessa.


lauantai 2. toukokuuta 2015

Black Clothing Hiiden siirtyy kesäkaudelle


BCHiiden siirtyy 1.5. perinteiselle kesäkaudelle. Myymälä on auki vain sopimuksesta 1.9.2015 asti.

Mikäli siis kaipaat tänä aikana esim. äitienpäivä- hää- tai syntymäpäivälahjoja, ota yhteyttä numeroon 045 120 6660.

4.5. aloitan viidennen kesäni Turun Suurtorin keskiaika ry:n Keskiaikaisten markkinoiden puvustusvastaavana.

Turun Keskiaikaiset markkinat

























Markkinoiden yhtenä isona osana toimii n. 85:n harrastajanäyttelijän esittämä neljätuntinen näytelmä, jonka puvustaminen vaatii useita työtunteja.

Näytelmän käsikirjoitus perustuu etukäteen valitun vuoden tapahtumiin keskiaikaisessa Turussa. Vuonna 2015 elämme vuotta 1504.  Lisätietoa täällä. 
Ensimmäistä kertaa markkinoiden historiassa siirrytään 1500-luvulle, ja tämä asettaa myös puvustukselle mielenkiintoisia haasteita.

Itse markkinoiden aikana BCHiidenin koju löytyy tuttuun tapaan jokirannasta.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Hiidenin historiaa

Tervetuloa Black Clothing Hiidenin uusille nettisivuille!


Black Clothing Hiiden on tammikuussa 2007 perustettu ateljee-ompelimo, joka on erikoistunut viikinki- ja keskiaikaan, sekä tummanpuhuviin vaatteisiin.
Helmikuussa 2007

Ompelimon kyljessä on kaikki nämä 8 vuotta kulkenut myös käsityö-ja lahjatavaramyymälä, joka kuitenkin vuoden 2015 aikana tulee supistumaan ja antamaan tilaa sitä yhä enemmän tarvitsevalle ompelimopuolelle.

Myymälästä löytyy edelleenkin tulevaisuudessa taidokkaita suomalaisia tuotteita, mutta varsinkin korujen osuutta tullaan karsimaan.

Varsinainen muutos tehdään kesäkaudella, jolloin myymälä on muutenkin perinteisesti ollut kiinni.

Blogi päivittyy hiljalleen, aina sen mukaan, kuin BCHiidenille tulee uutuuksia tai tapahtumia.
Lisäksi kerron opinnoistani, joita suoritan nyt työn ohessa.

Terveisin Milona

Jouluna 2013