Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurssit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. syyskuuta 2020

 Uusi normaali, uudet tuulet


Black Clothing Hiiden on muuttanut. Uusi osoite on Rauhankatu 1 c A, kolmas kerros.

Kivijalkamyymälä on lopetettu ja palvelemme pelkästään tilausompelimona.

Ehdimme toimia yli 13 vuotta Tuureporinkadulla, mutta siinä ajassa tila jo alkoi kaivata kokonaisvaltaista remonttia ja tämä oli hyvä vaihe yhdessä pandemiakevään kanssa muuttaa ja uudistaa yrityksen toimintaa. Nettikauppa on myös näiden vuosien aikana kehittynyt paljon ja useat käsityöläiset, joiden tuotteita oli myynnissä myymälän puolella, omaavat omat nettikauppansa ja myyvät enemmin näiden kautta. 

Uusi tila palvelee vain tilauksesta. Asiakas varaa itselleen oman ajan puhelimitse tai s-postilla, jolloin jokaista voidaan palvella turvallisesti ja yksityisesti rauhassa ilman häiriöitä. Aikoja voidaan järjestää myös iltaisin ja viikonloppuisin, koska työtila sijaitsee kotini yhteydessä. 

Edelleen opetan työväenopistossa ja opiskelen (näyttöä vaille) Rasekossa viidettä käsityöalan tutkintoani, jotta pystyn vielä paremmin palvelemaan Teitä kaikkia. Nämä vievät joitakin päiviä työviikostani, joten ompelimo ei kykene vielä täyteen tehoonsa. 

BCHiidenin loput myymälätuotteet olivat ennen muuttoa puoleen hintaan ja kohta avaan tämän myynnin uudelleen, kun olen tarkistanut jäljelle jääneet tuotteet. Kuvat näistä tuotteista löytyvät kaikille avoimilta Facebook-sivuilta.

Mikäli Sinua mietityttää jokin asia tai haluat sopia asiakaskäynnistä ompelimolle, ota rohkeasti yhteyttä!

Toivon kaikille oikein kaunista syksyä ja pysykää terveinä!

Milona <3


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Opiskelua, opettamista ja puvustamista

Jos olet käynyt BCHiidenin oven takana kesällä ja nyt syksyllä, olet ehkä pettymykseksesi huomannut liikkeen olevan kiinni erilaisista syistä.

Olen pahoillani, että näin on käynyt.

Tällä hetkellä suosittelen, että kaikissa käynneissä kannattaa varmistaa, että olen paikalla. Varsinkin tilaustöiden kohdalla etukäteen sovittu aika takaa myös sen, että voimme tehdä suunnitelmia rauhassa ja ilman kiirettä.

Kaksi vuotta sitten valmistuin edellisen kerran ammattitutkintoon ja totesin opiskelun töiden ohessa olevan raskasta. Silti ja siitä huolimatta lähdin jälleen samaan pyörään, kun ainutlaatuinen  ja harvinainen koulutus tuli haettavaksi. Tässä samassa pyörässä pyörii myös tällä hetkellä opetustuntini Turun suomalaisessa työväenopistossa sekä ajoittaiset puvustusprojektit.

Kaikki nämä pitävät pois juurikin siltä paikalta, jossa minua kaivattaisiin eniten.

Toivon ymmärrystä jälleen näiden kahden vuoden ajaksi, jotka kuluvat osittain opiskeluuni. Tarkoitus on kehittää ammattitaitoani ja pystyä palvelemaan asiakkaitani paremmin tulevaisuudessa.

Aikaisempi koulutukseni kuului perinteisten käsitöiden ammattitutkintoon, alana historiallisten pukineiden valmistus. Tällä kertaa suoritan samaa ammattitutkintoa alana länsi-suomalaisten kansallispukujen valmistus. 

Opetuspäiväni on tiistaisin ja opiskelun lähipäivät ovat n. kerran kuussa to-la. Kerran kuussa joudun myös lähtemään torstaisin aiemmin johtuen vapaaehtoistoiminnastani.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Viikinki- ja keskiaikaisen puvun ompelukurssi Turun suomenkielisessä työväenopistossa



Vetämälle kurssilleni Turun työväenopistolla voi ilmoittautua vielä 4.9. mennessä.
Tervetuloa!

Ilmoittautumislomakkeeseen pääset täältä.



lauantai 4. helmikuuta 2017

Nahkatyöpajailua

Viime viikonloppuna olin ohjaamassa nahkatyöpajaa Tampereella.
Saman tyyppisiä kursseja olen pitänyt Turussa yhdistyksille, sekä myös yhden syksyn verran Turun Suomenkielisessä Työväenopistossa. Kenkäkurssia olen pitänyt Satakunnan Museolla.

Parin päivän kurssilla ehditään tutustua työvälineisiin sekä -tekniikoihin, aina sen mukaan, mitä jokaisen kurssilaisen ideoima tuote vaatii. Pidemmällä kurssilla voidaan tehdä isompia töitä, kuten laukkuja tai keskiaikaiset kengät.

Tällä kertaa moni kokeili niittien kiinnitystä, ompelua, nahan värjäystä sekä ohentamista.
Kuvattu kurssilaisten luvalla.